Nooran Narinoita osa 6 – Plussapalloista ja kuulantyönnöstä

Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Synnyttäneet naiset ja niiden raskauskilot voi mielestäni laittaa karrikoidusti neljään eri kategoriaan:

  1. Synnytin ja kilot jäivät laitokselle
  2. Vauvani imutteli tissejäni niin ahkerasti, että kilot vain huomaamatta otti ja lähti
  3. Luulin jo ettei nämä kilot lähde koskaan, mutta sitten lopetin imettämisen ja ohhoh, sinne meni
  4. Noora

Ennen Oilin syntymää ajattelin, etten missään tapauksessa aio stressata raskauskiloista, vaan aion olla itselleni ja keholleni armollinen ja antaa sille aikaa toipua. Tämä siis vielä silloin kun luulin, etten ole oma kategoriani, vaan että kuulun johonkin noista kolmesta ensimmäisestä.

Melkein jo osasinkin arvata, etten ehkä kuitenkaan ole niin onnekas, että kuuluisin tuohon hyvin marginaaliseen onnellisten tähtien alla syntyneeseen joukkoon naisia, joiden kilot jäävät laitokselle. En ollut en. Laitokselle jäi Oili Otuksen verran (pyöreästi 4,5 kiloa) ja sitten jotain sitä muuta tavaraa, mitä lie ylimääräistä, istukkaa ja sen kavereita…

Ei se mitään. Yhä optimistinen. Imetys lähti käyntiin ilmiömäisen hienosti, maitoa suihkusi ja vauva söi aivan kuin peläten tissini yhtäkkiä häviävän johonkin. Kerrassaan mahtavaa. No olihan se, paitsi että raskauskilot eivät ainoastaan pysyneet tiukasti kiinni ruhossani, vaan päättivät myös ryhtyä lisääntymään. Siis mitä hä? Minulle oli siis valehdeltu. Katsottu suoraan silmiin ja valehdeltu!

Tämä oli se hetki, jolloin ensimmäistä kertaa mieleni valtasi aito ja orastava paniikki. Entä jos nämä kilot eivät lähde koskaan? Eihän siinä mitään jos muutama kilo jää, onhan se kaikki sen arvoista ja sen sellaista, mutta reilusti toistakymmentä kiloa! Pitääkö tässä alkaa harrastamaan kuulantyöntöä? Olin jo ilmoittautumassa anonyymeihin kuulantyöntäjiin, kun kaverini rauhoittelivat minua kertomalla, että ei suinkaan kaikilla kilot ropise imettämällä, vaan monilla juuri imetyksen lopettaminen herättelee kehoa palautumaan normaaliin olotilaansa. Huh!

Tämän tiedon voimalla jaksoimme vaavin kanssa tissiruokailla vielä pitkän tovin, kunnes tuli meille sopiva aika lopettaa ja siirtyä astetta tuhtinpaan tavaraan siinä noin seitsemän kuukauden kohdalla. Minä siinä sitten ilosta intopinkeänä tein aaltoliikkeitä ja heittelin ylävitosia olettaen, että NYT VIHDOIN kehoni alkaa hiljakselleen palautua normaaliin olotilaansa ja nämä ylimääräiset hyvin runsaat raskauskilot sulavat ruhosta pois. Mutta…

Ei p****le. Mitään ei tapahtunut!

Noh, tässä sitä nyt ollaan kahdeksan kuukautta myöhemmin. O.Otus on jo 15 kuukautta ja äitinsä työntää kuulaa. Yhäkin on sellaiset 12-13 kiloa jäljellä ja kaikki toivo mennyt. Mutta ei siinä, kuulantyöntäminen on yllättävän kivaa puuhaa, vaikkei ehkä niin hehkeää ja trendikästä kuin vaikkapa bikinifitness. Itse asiassa, jopa murtomaahiihto on seksikkämpi laji…

Ime parsaa - raskauskilot - lahdutus

Onhan tää nyt paljon paremman ja houkuttelevamman näköinen kuin suklaapatukka…Mä niin vaihdan suhun, siis heti kun mä oon tyhjentänyt mun herkkukaapin, leiponut viimeiset tortut pakkasesta ja käynyt jättämässä jäähyväiset mäkkärillä!

Mutta, kaiken rehellisyyden nimissä, kyllä stressaa ja pahasti. Mainittakoon vielä, etten ollut mitenkään solakassa kunnossa edes silloin kun aloin odottaa Oilia, joten 12 kiloa siihen päälle tuntuu siksi erityisen kamalalta. Monia unettomia öitä on tullut vietettyä asian kanssa painiessa. Olen myös kieltäytynyt hankkimasta uusia vaatteita ennen kuin nämä kilot tästä hieman edes hupenevat, joten oloani tuskin parantaa se, että kuljen yhä joko odotusajan vaatteissa tai ikivanhoissa rytkyissä, joissa ei ole mitään muotoa ja kangasta taas enemmän kuin puolijoukkueteltassa. Kaikista surullisinta mielestäni kuitenkin on se, että olen ajautunut tilanteeseen, jossa käytän aivan liikaa energiaa oman oloni ja tilani surkutteluun sen sijaan, että tekisin asialle jotain.

”Hei, oletko sä se plussapallo, saiskos nimmarin?”

Vaikka nimesinkin tuon neljännen kategorian melko itsekeskeisesti ”Nooraksi”, tiedän että minulla on varmasti paljon kohtalotovereita, enkä suinkaan ole ainoa asian kanssa painiva ja itsensä öisin uneen itkevä plussapallo. Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille! En tietenkään niin kovin välitä tulla sekoitetuksi plussapalloon, mutta enemmän kuin ulkonäköä, alan olla aidosti huolissani myös omasta terveydestäni. Meillä kun suvussa niitä rasitteita riittää enemmän kuin muille jakaa ja tämä siis sekä äidin että isän puolelta. Näillä eväillä kun vielä kymmenen + vuotta jatketaan, niin melkein jo tiedän, mitä siellä kulman takana odottelee; ainakin kakkostyypin diabetes ja sydäri.

Uuden äärellä…

Uusi vuosi lähestyy tarjoten oivan mahdollisuuden keksiä elämää mullistavia (tyhjiä) lupauksia, ja minullahan on lupaus: Lupaan ryhtyä pitämään itsestäni, kehostani ja mielestäni parempaa huolta ja pudottaa tulevan vuoden aikana ruhostani kaikki ylimääräiset raskauskilot ja ottaa liikkumisen sekä terveellisen ruokavalion pysyvästi osaksi arkeani ja elämääni. (Ja ei, tämä ei ole suora kopio lupauksestani vuosilta 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016. Lisäsin kiloihin raskaus-etuliitteen ja muokkasin muutenkin sanajärjestystä)

Naurattaa jo nyt! Ja tiedän, että miestäni naurattaa vielä kahta kauheammin…Jos se olis synnyttänyt kax kertaa, niin sillä tulis just nyt pissa housuun kaikesta tuosta nauramisesta…

Nyt kun Otus on jo sen 15 kuukautta, päätimme vaihtaa mieheni kanssa yhdessä sellaiselle salille, johon saa Otuksen otettua mukaan lapsiparkkiin. Tämä on meille helpoin ratkaisu. Jos kävisimme eri aikaan, ei meillä olisi koskaan sellaista hetkeä, että olisimme koko perhe kotona kun mieheni treenaa sen 5-6 kertaa viikossa ja Ellallakin harrastuksia jo kolmena päivänä viikossa.

Nyt kun melkein kaikki on julkista, olisihan se tosi noloa epäonnistua, vai mitä? Kuitenkin, jotta tämä päivitys olisi täydellisen masokistinen, kerrottakoon vielä, että tämän hetkinen painoni on 73 kg (siinä on neljä kiloa joulukinkkua mukana). Tulevan vuoden aikana siis painon tulee pudota 13 kiloa, jotta päästään suurin piirtein sinne mistä lähdettiin. Tulen raportoimaan kuulumisiani ja kertomaan edistyksestäni aina kirjoituksen kuin kirjoituksen lomassa. Pitäkää mulle peukkuja pystyssä.

Ja Vesa lopettaa sen nauramisen just nyt…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>