Miksi nännit tummuvat raskausaikana?

Miksi nännit tummuvat raskausaikana?

Tiedätkin varmaan jo, että rinnat kasvavat raskausaikana, mutta tiesitkö että ne voivat kokea myös muunlaisia muutoksia? Nännit saattavat kasvaa, tuntua aremmilta kuin ennen ja niistä voi erittyä ternimaitoa. Lisäksi saatat huomata nänniesi olevan hieman tavallista tummemmat. Jos olet tottunut vaaleanpunaisiin nännipihoihin, tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä. Tummuminen on kuitenkin täysin normaalia – ja tässä on syy siihen.

kaunis-nainen

Mikä aiheuttaa tumman värin?

Kuten yleensä, raskaushormonit aiheuttavat nämäkin muutokset ihossasi. Nämä hormonit stimuloivat kehosi melaniinin tuotantoa väliaikaisesti. Se on siis kehossa esiintyvä luonnollinen ainesosa, joka antaa värin hiuksille, silmille ja iholle. Kun keho tuottaa melaniinia lisää, se saattaa aiheuttaa ihosi tummumisen – erityisesti alueilla, joilla on jo runsaasti pigmenttiä, kuten nännipihoilla, pisamilla ja arvilla. Muutkin alueet voivat tummua, esimerkiksi häpyalueesi tai paikat, jotka joutuvat hankauksen kohteeksi, eli kainalot ja sisäreidet. Jotkut naiset – erityisesti ne, joilla on jo valmiiksi tummempi iho – voivat myös kokea ylähuulen, poskipäiden tai otsan värjääntymistä.

Onko se pysyvää?

Useimmat raskaudenaikaiset ihon värimuutokset haalistuvat muutaman kuukauden kuluttua synnytyksestä. Jotkut naiset kokevat, että nämä alueet jäävät hieman tummemmiksi kuin alun perin olivat, erityisesti nännipihat ja nännit. Ja se on täysin normaalia.

Voinko vähentää sitä jotenkin?

Et voi estää kehoasi muodostamasta lisää melaniinia raskausaikana, mutta välttämällä auringossa oleilua vähennät ihosi tummumista, koska aurinko vahvistaa näitä ihon pigmenttimuutoksia. Käytä aurinkovoidetta, jossa on korkea suojakerroin ja suojaa ihosi jos vietät ulkona paljon aikaa. Hellävaraiset ihonhoitotuotteet auttavat ehkäisemään ihoärsytystä ja näin tummunut iho ei pääse tulehtumaan. Jos ihossasi on tummentuneita kohtia tai läiskiä, voit helposti peittää ne peitevoiteella jos sinusta siltä tuntuu.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/pregnancy-health/why-do-nipples-get-darker-during-pregnancy?utm_content=28026738&utm_medium=social&utm_source=facebook

4 salakavalaa raskausajan vaaraa

4 salakavalaa raskausajan vaaraa

Heti kun sait tietää raskaudestasi, heitit varmasti hyvästit joillekin elintavoillesi. Yhdellä käyminen työpäivän jälkeen on jäänyt, samoin tupakkatauot ja välttelet ehkä jopa saunaakin – ainakin toistaiseksi. Samalla kun muutat tapojasi, huolehdi myös näiden välttelemisestä:

puutarhanhoito-vaaraksi-raskauden-aikana

1. Puutarhanhoito

Kukapa olisi uskonut, että viherpeukalona oleminen asettaisi sinut ja vauvasi vaaraan? Kevätkin on vihdoin täällä, ja sinua saattaa syyhyttää päästä ulos tonkimaan ja kitkemään. Voit aivan hyvin tehdäkin niin, kunhan noudatat muutamia varotoimenpiteitä. Puutarhanhoidon yhteydessä odottava äiti saattaa altistua toksoplasmatartunnalle eli vakavalle infektiolle, joka sairastuttaa äidin ja aiheuttaa sikiölle pysyviä haittoja.

Muista tämä: käytä aina käsineitä ollessasi kosketuksissa maaperään. Pese kätesi huolellisesti pihatöiden jälkeen, äläkä ikinä kosketa silmiäsi, nenääsi tai suutasi puhdistamatta käsiäsi ensin.

2. Pavun idut

Sama inhottava bakteeri, joka rajoittaa huonosti kypsennettyjen ruokien nauttimista, saattaa vaikuttaa haitallisesti myös papujen ituihin. Listeria aiheuttaa ruokamyrkytyksen ja flunssankaltaisia oireita, mutta voi myös johtaa vakaviin seurauksiin syntymättömien lasten kohdalla.

Muista tämä: välttele ruokia, joissa on pavun ituja tai pyydä ainakin ravintolassa, että ruokasi valmistetaan kokonaan ilman niitä.

vältä-ituja-kun-olet-raskaana

3. Pastöroimattomat mehut

Mehun hörppiminen raskausaikana ei ole haitallista, kunhan mehusi on hyvin valmistettu. Jotkut sanovat pastöroimisen tappavan hyödylliset ravinteet, mutta se pitää meidät kuitenkin turvassa haitallisilta bakteereilta ja ruokamyrkytykseltä.

Muista tämä: tarkista aina tuoteselosteesta onko juomasi pastöroitu. Pysy erossa kaikesta epäilyttävästä – ja kysy tuotteen valmistustavasta aina kun mahdollista.

appelsiinimehu

4. Kuivapeseminen

Vaatteiden kuivapesuun käytetään hurjasti kemikaaleja, esimerkiksi tetrakloorieteeniä, joka saattaa altistaa keskenmenolle ja ennenaikaiselle synnytykselle.

Muista tämä: kunnes vauva saapuu maailmaan, pese vaatteesi hienovaraisemmin. Tai totuttele jo etukäteen elämään pikkuisen kanssa ja pakkaa hienot vaatteesi pois kokonaan.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/pregnancy-health/4-hidden-dangers-to-avoid-during-pregnancy?utm_content=32110797&utm_medium=social&utm_source=facebook

Ihana kamala toinen raskaus ;)

7 tapaa miten toinen raskaus poikkeaa ensimmäisestä

Riippuen ensimmäisistä raskauskokemuksistasi, ajatus seuraavasta odotuksesta saattaa aiheuttaa sinussa joko ilon kyyneleitä tai armotonta kauhua.
Vaikka tietäisitkin, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, ajattelet ehkä kaiken toistuvan täsmälleen samanlaisena.
Ja on tietenkin luonnollista turvautua aiempaan kokemukseen. Luultavasti huomaat kuitenkin melko pian, että toinen raskaus on erilaisempi kuin ensimmäinen.

Näin raskaudet eroavat (karmaisevasti) :

#1 Näkyminen

Ensimmäisessä odotuksessa vietit luultavasti paljon aikaa peilin edessä haaveillen vauvamahan selkeästä näkymisestä. Ehkä selvisit jopa raskauden puoliväliin asti ennen kyselyitä perheenlisäyksestä. Se oli vatsalihastesi ansiota, muistathan vielä ne lihakset?
Toisen raskauden myötä ne lihakset ovat mennyttä. Näytät luultavasti kuudennella kuulla olevalta ennen kuin olet edes tehnyt raskaustestin. Ei kannata ostaa testiä ylipäätään. Vatsasi kertoo sinulle vähemmän hienovaraisesti hyvinkin pian tilanteen. Tuskin voit pitää raskautta salassa ensimmäisiä 12 viikkoa, ehei – vatsasi paljastaa asian kaikille. Viikolla 17 saat varmaan jo kyselyitä: ”Ooh, ei taida olla enää pitkästi. Koska on laskettu aika?” ”No, viiden kuukauden päästä. Kiitti.

raskauskuva

#2 Laskettu aika – Hah!

Laskit varmaan esikoista odottaessasi päiviä laskettuun aikaan. Miksi? Koska se olisi päivä, jolloin vauvasi saapuisi maailmaan, eikö? Tiesit aina täsmälleen montako viikkoa ja päivää on jäljellä, koska käytit kaiken valveillaolon laskettua aikaa odottaen. Ja kun se päivä koitti, vietit sen odottaen tuskastuneena synnytyksen alkamista.
Toisen raskauden kohdalla tiedät jo, että laskettu aika on vain joku sattumanvarainen päivämäärä, jonka lääkäri on repäissyt jostain. Sillä ei ole mitään tekemistä vauvan saapumisen kanssa. Toinen raskaus on siinä mielessä helpompi, että odotat vauvan syntyvän ”joskus elokuussa” mieluummin kuin tiettynä päivänä, joka tulee ja menee ilman synnytyksen käynnistymistä. Jos ollaan rehellisiä, et varmaan muista tarkkaa laskettua aikaa edes puolet ajasta. Koska loppujen lopuksi, mitä väliä?

raskaana

#3 Suhtautuminen

Heti kun ilmoitat odottavasi ensimmäistä lastasi, tunnet olosi kuin julkkikseksi konsanaan. Kaikki haluavat tietää miten voit joka ikinen päivä yhdeksän kuukauden ajan. Saat lukemattomia viestejä päivittäin koskien vointiasi. Ihmiset haluavat tietää neuvola-aikasi, synnytyssuunnitelmasi ja kaiken mahdollisen. Raskautesi on yhtä jännittävä läheisillesi kuin sinulle itsellesikin.
Sitten seuraa toinen raskaus. Saatat saada muutamia onnitteluja, mutta yllätysmomentti on mennyttä. Toinen vauva ei ole yhtä yllättävä kuin ensimmäinen. Eikä sinulta enää kysellä jatkuvasti vointiasi, koska muut tietävät, että selvisit raskaudesta jo kerran. Paras ystäväsikään ei muista laskettua aikaasi (mikä on ihan okei, koska et muista sinä itsekään). Ystävien ja sukulaisten reaktiot ovat siis todellakin vähemmän innokkaita toisen lapsen kohdalla.

#4 Väsymys

Ensimmäinen raskaus on uuvuttava. Muistatko miten työpäivän jälkeen sammuit heti kotiin päästyäsi sohvalle? Heräsit yleensä päivälliselle ja painuit sen jälkeen suoraan nukkumaan väsymyksen painaessa. Jestas miten silloin tuli nukuttua.
Toinen raskaus ja isompi lapsi talossa – nukkuminen on totisesti mennyttä. Univelkasi on valtava ja sinulla on noin nollan prosentin mahdollisuus vähentää sitä ennen kuin lapsesi menee yliopistoon. Kiitos raskauden ja elämän yleensä, olet uupunut koko ajan, eikä se tarkoita että saisit nukuttua yhtään enemmän. Esikoisesi herättelee sinua edelleen öisin, päivisin et ehdi nukkua päiväunia etkä todellakaan ehdi makoilemaan sängyssä. Joten olet todella väsynyt. Todella, todella väsynyt.

#5 Hemmotteluaika

Esikoista odottaessasi huolehdit luultavasti itsestäsi kuin olisit vaahtokarkeista ja lasista tehty prinsessa. Rentouduit kuukausittain hieronnassa, viikoittaisilla äitiysjoogatunneilla ja päivittäisillä kylvyillä. Et nostellut mitään höyhentä painavampaa (ja jos ollaan rehellisiä, et nostanut edes montaa höyhentä). Joit kahdeksan lasillista vettä päivässä ja söit (tai ainakin yritit syödä) orgaanista, puhdasta ruokaa, ja nukuit vähintään kymmenen tuntia pilvistä tehdyssä sängyssä.
Toinen raskaus ei ole sellainen. Ei ole ylellisiä hierontoja, ellei mukaan lasketa taaperon sormia, jotka tökkivät sinua öisin selkään. Ei ole joogatunteja, saat liikuntasi jahtaamalla lastasi ympäri taloa, keräilemällä leluja 24 tuntia vuorokaudessa ja painimalla lapsesi kanssa nukkumaan mentäessä. Voit käydä kylvyssä, mutta tuskin kynttilät palavat ympärilläsi. Olet ympäröity värikkäillä kylpyleluilla ja hyvin todennäköisesti lapsesi astelee sisään kakalle juuri kun yrität rentoutua kylvyssä.

Ultraääni

#6 Hankinnat

Heti kun sait tietää odottavasi esikoistasi, aloit kerätä ostoslistaa. Jokainen ostos oli tarkkaan harkittu ja hyvin tutkittu ennen ostamispäätöstä. Vaikka tuote näytti täydelliseltä ja ihanalta, yksikin negatiivinen nettiarvostelu sai sinut kääntämään kelkkasi. Lapsellesi hankittaisiin vain ja ainoastaan parasta. Käytit suorastaan omaisuuden siihen, että saat kaikki mahdolliset markkinoilla olevat vauvatarvikkeet.
Toisen lapsen kanssa olet paljon rennompi. Ensinnäkin, tiedät jo, että ensimmäiselle lapselle hankituista tarvikkeista suunnilleen puolet oli aivan turhia. Siihen on turha haaskata aikaa ja rahaa tällä kertaa. Vanhat tavarat kelpaavat varmasti ihan hyvin, jos vain löydät ne joku päivä. Sitten kun sinulla on aikaa etsiä.

#7 Yleinen nörttiys

Ensimmäisen raskauden aikana olisit voinut suorittaa tutkinnon aiheesta raskaus, synnytys ja vauvat. Niin paljon luit kirjoja aiheesta, liityit erilaisiin ryhmiin ja kyselit jatkuvasti neuvoja sukulaisilta ja ystäviltä. Osallistuit synnytysvalmennukseen, imetystukiryhmien kokouksiin ja vauvan ensiapu – kurssille. Käytit kaiken aikasi oppiaksesi kaiken mahdollisen äitinä olemisesta. Äitiys oli suuntautumisesi ja olisit saanut siitä hyvät arvosanat.
Toiseen lapseen et ole niin hyvin valmistautunut. Olethan tietenkin tehnyt kaiken jo kerran. Mutta sanottakoon, että päivät vastasyntyneen kanssa ovat utuisia muistoja ja on hyvin todennäköistä, että olet unohtanut kaiken pikkuruisista vauvoista. Mutta älä huoli, innostut asiasta taas varmasti.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.bellybelly.com.au/pregnancy/7-ways-a-second-pregnancy-is-different-to-the-first/

5 myyttiä vauvojen unesta

Vauvojen unesta – yleisimmät myytit

Jos joku asia aiheuttaa huolta tuoreissa vanhemmissa, se on uni – ja yleensä sen puute. Vanhemmilta kysellään jatkuvasti onko vauva hyvä nukkuja. Tässäpä tietoisku: kaikki vauvat ovat yksilöitä, jotka syövät, nukkuvat ja yleensä ovat olemassa täysin omalla tavallansa. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle.

Kuka ikinä keksikin sanonnan: ”nukkuu kuin vauva”, saisi katsoa pitkään peiliin. Vauvat ovat uskomattoman monimutkaisia olentoja, jotka tekevät kaiken oman tahtinsa mukaan. Tutkinnon suorittanut lapsenuniasiantuntija Katie Forsythe on listannut 5 yleisintä myyttiä vauvan unesta, ja aikoo kumota ne kaikki.

vauvan-nukkuminen

Myytti 1: Vauvojen tulisi nukkua läpi yön kolmen kuukauden ikäisestä lähtien

Katie kertoo miten tuoreita vanhempia vaivaa yleensä paine saada vauva nukkumaan heti yöt läpi. ”Vaikka miten olisikin mukava palata takaisin täysin nukuttujen öiden rytmiin, tosiasia on, ettei vauvoilla ole mitään tiettyä ikää milloin heidän pitäisi nukkua koko yö. Jollain ihmeen kaupalla on mahdollista tietenkin, että vauva nukkuu jo kolmen kuukauden iässä yönsä, mutta siihen ei kannata tähdätä.”

”En koskaan suosittele alle puolen vuoden ikäiselle lapselle unikoulua, jossa tarkoitus on saada vauva nukkumaan läpi yön. Ja sittenkin unikoulun sopivuus riippuu sellaisista tekijöistä, kuten kasvu, kehitys ja kiinteiden aloitus.”

Lapsen ikä Hereillä olo
0-1 kuukautta Pisimmillään 40 minuuttia.
1-2 kuukautta Pisimmillään 40 – 60 minuuttia.
2-3 kuukautta Pisimmillään 60 – 80 minuuttia.
3-4 kuukautta Pisimmillään 70 – 90 minuuttia.
4-6 kuukautta Pisimmillään 1h 15 min – 1h 45min.
Jos kaikki sujuu hyvin, tämän ikäisellä on suunnilleen kolme ennustettavissa olevaa päiväuniaikaa. Pidä kuitenkin huolta, että ne osuvat järkeviin aikoihin päivästä.
6-8 kuukautta Valveillaoloajat saattavat venyä jopa 2,5 tuntiin ilman yliväsymistä. Tässä iässä vauva alkaa liikkua, joten joudut ehkä aikaistamaan nukkumaanmenoa tavallista aktiivisemman hereilläolon vuoksi.
8-10 kuukautta Hereilläoloaika on 2,5h – 3,5h. Tässä iässä on hieman hankala määritellä valveillaoloa, koska jotkut vauvat nukkuvat enää 2 unet ja toiset tarvitsevat vielä 3 unet.
2 päiväunet tarvitseva
(9-12 kuukautta)
Suunnilleen 3,5h valveillaoloa toimii parhaiten.
1 päiväunet tarvitseva
(14-18 kuukautta)
Valveillaolo noin 5 – 6h, pidempi aika ennen yöunia.


Myytti 2: Vauvoilla tulee olla täsmällinen nukkumaanmenoaika

Yllä olevasta taulukosta voit päätellä milloin vauvasi nukkumaanmenoaika tulisi olla. ”Paina mieleesi kellon aika, jolloin vauvasi heräsi viimeisimmiltä päiväuniltaan ja katso taulukosta oikean ikälokeron kohdalta kauanko hänen kannattaa olla hereillä ennen yöunia,” Katie neuvoo. ”Kun vauvasi kasvaa, nukkumisaikojen väli pitenee, joka tarkoittaa luonnollisesti enemmän valveillaoloa päivään. Kun pohdit sopivaa nukkumaanmenoaikaa, on tärkeää huomata, että valveillaoloaika pitenee mitä pidemmälle päivä etenee. Niinpä viimeisten päiväunien ja nukkumaanmenon välille jää kaikista pisin aika.”

Tietenkin on huomautettava jälleen kerran, että kaikki vauvat eivät ole samanlaisia ja saatat huomata oman vauvasi jaksavan valvoa pidempään tai vaihtoehtoisesti väsyä nopeammin.

Myytti 3: Vauvat nukkuvat yön läpi heti kiinteät ruoat aloitettuaan

Tähän taianomaiselta kuulostavaan myyttiin monet vanhemmat takertuvat toivoessaan vauvansa nukahtavan syötyään vatsansa täyteen ruokaa.

”Vaikka aiemmin hyvin nukkunut vauva saattaa kiinteiden aloittamisen jälkeen heräillä öisin, on hyvin epätodennäköistä, että huonosti nukkunut vauva alkaisi nukkua hyvin kuin taikaiskusta,” Katie selittää.

Hän peräänkuuluttaa, että jos vauvasi heräilee säännöllisesti öisin ja tarvitsee silittelyä, keinuttelua tai tutin korjaamista päästäkseen takaisin uneen, kiinteiden aloitus ei todennäköisesti vaikuta yöheräilyyn.

Myytti 4: Vauvojen tulisi nukkua päiväunet valoisassa huoneessa, jotta he oppisivat yön ja päivän eron

Katie sanoo: ”Kuten kuka tahansa vuorotyötä tekevä aikuinen todistaisi, ihminen nukkuu parhaiten pimeässä. Luonnonvalon läsnä oleminen käskee ihmiskehoa tukahduttamaan melatoniinin tuotannon, joka on siis oma unihormonimme. Ei meistä tullut planeetan hallitsijoita siksi, että muutaman tunnin pimeys keskellä päivää pilaisi koko vuorokausirytmimme.”

Lastenhuoneen tulisi olla niin pimeä, ettei siellä näe lukea kirjaa, koska yhtään sitä kirkkaampi valo voi olla niin stimuloiva, että häiritsee hyviä päiväunia.

vauva

Myytti 5: Neljän kuukauden ikäisten vauvojen pitäisi yhdistää päiväunensa yksiksi pitkiksi uniksi päiväsaikaan

”Monet vanhemmat kokevat painostusta siitä, että heidän lapsensa pitäisi nukkua pitkät päiväunet jo pienestä pitäen. On hyvin epätavallista, että vauvat nukkuisivat vain yhdet päiväunet puolen vuoden ikään mennessä.”

Katien mukaan, jos nukkumishuone on juuri sopiva (kolme tärkeintä seikkaa ovat oikea lämpötila, pimeys ja vaimea ääni), hereillä olo ajat toteutuvat ja lapsi nukkuu öisin, sitten ei ole mitään vikaa vauvan useissa lyhyissä päiväunissa – kunhan sen ikäisen tarvitsema kokonaisunimäärä toteutuu.

Miten teillä nukutaan? Auta muita äitejä kertomalla omia kokemuksia ja niksejä vauvan uniasioihin.

Alkuperäinen artikkeli: http://babyology.com.au/miscellaneous/top-five-baby-sleep-myths-busted.html

Äiti vastaa vastenmielisiin kommentteihin, joita sai julkaistuaan kuvan pojastaan

Alice Ann Meyer kirjoittaa blogia hänen pojastaan Jamesonista, joka kärsii Pfeifferin Oireyhtymästä – kraniofasiaalinen oireyhtymä joka aiheuttaa ennenaikaisen kallon yhdistymisen vauvalla.

 
Tämä tila ei vaikuta vain Jamesonin kasvojen rakenteeseen, vaan myös hänen hengitykseen ja nukkumiseen sekä vaatii lukuisia leikkauksia. Jameson ei ikinä tule olemaan normaali lapsi, Meyer kertoo.

 
Blogissaan, Meyer kertoo poikansa kasvattamisen iloista ja vaikeuksista. Hän vain haluaa, että Jameson voisi elää niin normaalin elämän kuin mahdollista.
Mutta jotkin ulkopuoliset tekijät eivät yksinkertaisesti ole kontrolloitavissa.
Meyer esimerksiksi löysi sosiaalisesta mediasta julman meemin, jossa kuvaa hänen pojastaan oli käytetty irvokkaalla tavalla.

pfeifferin-oireyhtymä

 

Mikä vielä pahempaa, niin Meyerin piti taistella saadakseen Jamesonin kuva pois ilkeän meemin tehneen henkilön sivuilta. Kuvaa oli ehditty jakaa melkein 3000 kertaa ja se oli saanut 5000 tykkäystä.

 
Vaikka Jameson on vielä pieni, Meyer ymmärtää, että haasteita internetin ja sosiaalisien median kanssa tulee riittämään tulevaisuudessa, kun Jameson jonain päivänä alkaa itse käyttää tietokonetta.

 
Independent Journal Review hiljattain puhui Meyerin kanssa meemi- kohusta, Meyerin valinnasta jakaa poikana kuvat netissä ja siitä miten hän toimisi jos poikaa kiusattaisiin kasvotusten jonkun toimesta.

 

erilainen-lapsi

Valinnastaan julkaista poikansa kuvat netissä, Meyer ei tingi.

 
’’Ihmiset sanovat ettei minut pitäisi julkaista kuvia pojastani. En suvaitse sitä. Jamesonia ei pidä piilottaa yhteiskunnalta siksi, että hän näyttää erilaiselta. Kuvien julkaiseminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisi mitenkään hyväksyttävää tehdä pilkkaa hänen ulkonäöstään.’’

 
’’Odotettavaa olisi, että häntä kohdeltaisiin arvokkuudella ja kunnioittavasti sillä hän on ihminen.’’
’’Jameson ei ole tarpeeksi vanha päästäkseen sosiaaliseen mediaan, mutta hänen kuvaansa jakaneet ovat. Heidän pitäisi olla tarpeeksi vanhoja ymmärtääkseen, että sellainen pilkan teko on väärin.’’

 
Mayer kirjoitti blogiinsa tekstin suoraan niille, jotka anonyymin nimimerkin takaa tekivät netissä pilkkaa Jamesonista. Siinä Meyer avasi Jamesonin sairastamaa oireyhtymää ja kertoi hänen elämänsä realiteeteista.

 

poika

 

Hän myöhemmin kertoi Independent Journal Reviewille, että suora viesti nettikiusaajille oli ‘’ Hei, tämä on poikani ja hänellä on Pfeifferin Syndrooma. Kerron teille mitä hän on joutunut kokemaan.’’

 
’’Haluaisin myös kysyä heiltä, että miksi se on heistä ok jakaa netissä tällaista materiaalia. Miten he reagoisivat jos joku heidän perheenjäsenistään olisi Jamesonin asemassa tässä tilanteessa?’’

pfeifferin-oireyhtymä

 

Mayerilla oli myös viesti nettikiusaajien vanhemmille;

 
’’Olen saanut lukea oman osani kommenteista netissä koskien Jamesonia. Kommentoijille se on vain hetken hupia, eivätkä ilkeitä kommentteja jättäneet ihmiset tiedä oikeaa tarinaa kuvien takana. Se voi satuttaa, mutta toisaalta kommenteista ei piittaa, kun tietää miten tietämättömiä ihmiset ovat. Vaikka tämä julkisuus oli negatiivista, osittaa se sosiaalisen median tehokkuuden ihmisten tavoitettavuuden suhteen ja se on tärkeä työkalu ihmisille jakaa kokemuksiaan, jotka ovat omani kaltaisia. Se yhdistää meitä.’’

 
‘’Kenenkään ei pitäisi pelätä julkaista kuvia lapsistaan, koska he ovat erilaisia. Kenenkään ei pitäisi murehtia kuvistaan. Kuten sanoin, odote on se, että niitä kohdellaan arvokkaasti ja kunnioittaen. Jos löydät kuvan, jota on manipuloitu ja sitä väärinkäytetään, älä pelkää puuttua siihen. Maailmassa on paljon enemmän hyviä ihmisiä kuin pahoja ja suurin osa puolustaa sitä minkä tietää olevan oikein.’’

 
Tukeakseen muita Jamesonin asemassa olevia lapsia, Meyer kertoo Kraniofasiaalinen Lasten Yhdistyksen olleen merkittävä voimavara heidän perheelleen.

 

Miten itse reagoisit tähän? 

Miltä äidin mieli näyttää

Aviomies pyysi vaimoaan piirtämään kuvan siitä, mitä tämän mielessä sillä hetkellä liikkui. Vastauksena hän sai kuvan, johon varmaankin kaikki äidit voivat samaistua.

Miehet saattavat vastata parilla sanalla heidän ajatuksistaan kysyttäessä, mutta naiset eivät monesti tiedä edes mistä aloittaa.

Tässä kyseisessä äidin piirtämässä kuvassa on tyhjä paperi täytetty isoilla ja pienillä tuntemuksilla ja huolilla, joita useimmat äidit kokevat päivittäin.

Esimerkiksi:
– Työkaverit, opiskelijat, vanhemmat
– Lapseni ovat ihania ja kamalia yhtä aikaa
– Minulla on opintolainaa
– Tyttöpartio
– Lika jääkapin alaosassa
– Pyykit, ruoka, tiskit
– Väsyttää!
– Tuijottiko se ihminen minua? Tuijotinko minä heitä? Tuomitsevat ihmiset ovat syvältä. Olenko minä tuomitseva?

Kuva on saanut paljon huomiota Internetissä, mikä kertoo ehkä juuri siitä, että useat äidit samaistuvat kuvaan.
Mitä mieltä olet? Tarvitsisivatko äidit assistentin hoitamaan asioitaan? Tai ehkä kunnollisen lääkityksen? 😉

Alkuperäinen teksti: http://www.parenting.com/news-break/dad-shares-wifes-drawing-nails-what-goes-inside-moms-head

Laite, joka sammuttaa kaiken teknologian ruokailun ajaksi

Millaiselta näyttää päivällishetki teidän kotonanne? Sivistynyt sosiaalinen tilanne, jolloin kaikki vaihtavat kuulumisia?

Luultavasti mukana ovat kuitenkin lasten tabletit ja vanhempien älypuhelimet. On surullinen tosiasia, että vieraannumme toisistamme teknologian takia.
Katso tämä video ja näet mitä tapahtuu kun nerokas keksintö sammuttaa television, tabletit ja puhelimet ruokailun ajaksi. Video on hulvaton ja silmiä avaava.

Okei, video on ehkä mainos, mutta aika kekseliäs ja herättelevä sellainen. Oikeasti tällaisia laitteita ei ole kaupoissa saatavilla, mutta ehkä senkin aika vielä koittaa.Miten ruokailutilanteet sujuvat teillä? Saavatko lapset keskittyä älylaitteisiinsa vai syöttekö yhdessä ilman häiriötekijöitä? Olisiko teillä käyttöä tällaiselle laitteelle?

Alkuperäinen artikkeli: http://babyology.com.au/gadgets/watch-kids-lose-their-minds-as-this-ingenious-device-turns-off-all-technology-at-dinnertime.html?utm_source=Facebook&utm_medium=referral&utm_campaign=SNAP

Ihmiset ovat kauhuissaan ultraäänestä, jossa näkyy demoni- vauva

Ja minä kun luulin, että 3D ultraäänet ovat melko pelottavia, mutta tarkemmin ajateltuna ei niinkään, sillä 3D printterit vasta ovat todella outoja.
Ilmeisesti juttu ultraäänestä, joka näyttää demoni- vauvan leviää kulovalkean tavoin nyt Internetissä ja rehellisesti sanoen se tuntuu hieman oudolta. Ja jotta asia saisi vielä oudompia käänteitä, teknikko joka otti ultraäänen, jossa demoni-vauva näkyi, ei osaa selittää mistä tämä outo ilmestys johtuu.
Skannattu kuva vaikuttaa näyttävän karmivan kuvastuksen, jossa kuin toisen vauvan kasvot katsovat sikiötä sen yllä. Onko se kenties suojelusenkeli? Mene ja tiedä.

ultaääni

 

ultraääni

 

ultra

Imgur- käyttäjän Luigivampa-over9000 oli pakko antaa lausunto, kun kuva levisi Internetiin viime viikonloppuna. ’’Kaikki on hyvin. Vauvan kehitysprosessi oli kaksi viikkoa aikataulusta edellä. Teknikolta, joka otti ultraäänen kysyttiin mikä ilmestys oli. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vastausta kuin, että he eivät ole ennen nähneet vastaavaa. Varsin mielenkiintoinen tapaus, josta jää valokuva muistoksi tulevaisuuteen.’’

Onko kyseessä demoni vai enkeli? Mitä olet mieltä?

Alkuperäinen artikkeli;
http://www.hotmomsclub.com/people-are-freaking-out-over-this-creepy-ultrasound-that-shows-a-demon-baby/?utm_source=facebook&utm_content=hmc&utm_campaign=social-o

7 myyttiä napanuoran myöhäisestä leikkaamisesta

 

napanuoran-leikkaaminen

Yleensä napanuora leikataan hyvin nopeasti alatiesynnytyksen jälkeen, vaikka myöhemmän leikkaamisen merkittävät hyödyt ovat hyvin tiedossa.

Napanuoran annetaan siis sykkiä loppuun asti, sitä ei suljeta tai leikata, vaan annetaan sen sykkiä niin kauan, että vauva saa istukasta kaiken hyödyn tai kunnes istukka irtoaa.
Vauvan synnyttyä keuhkot hoitavat hapensaannin. Kun näin tapahtuu, napanuoran verisuonet supistuvat ja 2-3 minuutin kuluttua virtaus istukasta loppuu.

Jos odotetaan napanuoran sykkiminen loppuun asti, saa vauvan kohdun ulkopuolinen elämä mahdollisimman luonnonmukaisen alun. Istukan veri virtaa vauvaan napanuoran kautta ja tarjoaa jopa 30% (kolmasosan) lisäverta, mukaan lukien punasoluja, kantasoluja ja rautaa.

Tästä huolimatta napanuora usein suljetaan välittömästi vauvan syntymän jälkeen, koska luonnonmukaisempaan tapaan ei luoteta. Osa kätilöistä ja lääkäreistä on oppinut vain leikkaamaan heti eivätkä he halua muuttaa toimintatapojaan, vaikka heidän tapansa tueksi on vain vähän todisteita.

Usein tuleville vanhemmille kerrotaan, ettei napanuoran myöhäisempi sulkeminen ole mahdollista monista syistä. Tässä kuusi myyttiä koskien asiaa:

Myytti #1: Vain ennenaikaisesti syntyneet vauvat hyötyvät myöhäisemmästä sulkemisesta

On totta, että ennenaikaisesti syntyneet vauvat hyötyvät erittäin paljon napanuoran myöhäisemmästä sulkemisesta. Se esimerkiksi vähentää aivojen verenvuodon riskiä ja suoliston vahingoittumista. Kun ennenaikaisesti syntynyt vauva saa istukan ja napanuoran kautta vielä lisää verta, se nostaa rauta-arvoja ja vähentää verensiirron tarvetta.

Mutta jos ennenaikaisesti syntyneet vauvat hyötyvät näin, entäpä sitten terveet, täysiaikaiset vauvat? Tästä aiheesta on olemassa vähemmän tutkimuksia, mutta ne, jotka on tehty, tukevat muita vastaavia tutkimuksia.

Ne täysiaikaisina syntyneet vauvat, joiden napanuora on suljettu myöhemmin, siirtyvät hengittämään omin avuin paljon helpommin kuin ne vauvat, joiden napanuora on suljettu välittömästi synnytyksen jälkeen.

Myytti #2: Myöhäisempi sulkeminen aiheuttaa keltaisuutta

Yksi suurimmista vastaväitteistä napanuoran myöhäisempää sulkemista kohtaan on sen lisäämä keltaisuuden (bilirubiiniarvojen kohoamisen) riski. Bilirubiinia erittyy kun punasolut hajoavat ja kulkeutuvat maksan läpi.

Keltaisuutta esiintyy kun bilirubiinia muodostuu nopeammin kuin vastasyntyneen maksa pystyy sitä suodattamaan, ja se saattaa muuttaa ihon ja silmien värin keltaiseksi. Monet vauvat ovat lievästi keltaisia parin ensimmäisen elinviikkonsa ajan kun maksa vielä kasvaa toimintakypsäksi. Yleensä tämä on harmitonta, mutta jos sitä ei hoideta kunnolla, seurauksena saattaa olla kuurous tai aivovaurio.

Keltaisuutta hoidetaan valohoidolla. Tutkimusten mukaan vauvoilla, joiden napanuora oli suljettu myöhemmin, ei ollut juurikaan tarvetta valohoidolle.

Myytti #3: Myöhäisempi sulkeminen voi johtaa vakaviin synnytyksen jälkeisiin vuotoihin

Napanuoran välittömän katkaisemisen haitallisista vaikutuksista tehtiin havainto jo vuonna 1801, kun Erasmus Darwin kirjoitti: ”Eräs toinen hyvin haitallinen asia lapselle, on napanuoran sitominen ja katkaiseminen liian aikaisin, se pitäisi aina jättää tekemättä, kunnes vauva ei ainoastaan ole hengittänyt toistuvasti omin avuin, vaan kunnes napanuoran sykkiminen on loppunut kokonaan. Muuten lapsi on paljon heikompi kuin hänen tulisi olla.”

Huolimatta aikaisin annetuista varoituksista, välittömästi tehty napanuoran sulkeminen tuli muotiin synnytyslääketieteessä 1960-luvulla. Siihen aikaan uskottiin, että välittömästi tehty sulkeminen estäisi vakavia verenvuotoja.

Siitä asti, yhä jatkuvat tutkimukset ovat yrittäneet osoittaa, että napanuoran myöhäisempi sulkeminen estää verenvuotoja, mutta vallitseva käytäntö istuu tiukasti nykypäivän sairaaloissa. Synnytyksen jälkeiseen verenvuotoon liittyy ennemminkin lääkkeellisesti käynnistetty synnytys kuin napanuoran katkaiseminen.

napanuora-leikkaaminen

 

Myytti #4: Napanuora on katkaistava jos vauva tarvitsee hengitysapua

Suunnilleen 10% kaikista vastasyntyneistä tarvitsee jonkinlaista apua oman hengityksensä alkamisessa. Noin 1% tarvitsee elvytystoimenpiteitä selviytyäkseen kohdunulkopuolisesta elämästä ja useimmissa tapauksissa mahdollinen elvytystarve tiedetään jo etukäteen.

Vauvat vetävät ensihenkäyksensä kohdun ulkopuolella yleensä 10 sekuntia syntymisen jälkeen. Muutamat ensimmäisistä hengenvedoista voivat olla vauvoille raskaita, pinnallisia ja epäsäännöllisiä. Jos vauvalla on tässä vaiheessa napanuora yhä kiinni, hän saa tarvitsemaansa happea veren kautta istukasta edelleen.

Velttoina, liikkumattomina ja hengittämättöminä syntyneitä vastasyntyneitä joudutaan elvyttämään. Vaikka liikuteltavia elvytyslaitteistoja on käytössä, ne eivät yleensä kuulu sairaalahuoneen varustukseen. Useimmiten elvytyslaitteet ovat kiinteitä ja saattavat sijaita synnytyssalin toisella laidalla. Tapanahan on sulkea ja leikata napanuora heti ja siirtää vauva elvytyslaitteiston luo.

On mahdollista auttaa myöskin äidissä kiinni olevaa vauvaa, mutta se ei yleensä toteudu, koska sairaaloissa on pulaa liikuteltavasta laitteistosta ja elvytysohjesäännöistä.

Myytti #5: Jos vauva on vatsasi päällä, veri ei virtaa istukasta vauvalle

Koska painovoima hoitaa veren virtaamisen napanuoran kautta istukasta vauvalle, se vaikuttaa vain siirtymisessä kuluvaan aikaan. Vauva, joka on sijoitettu istukan kanssa joko samalle tasolle tai istukkaa alemmalle tasolle, saa veren istukasta noin kolmessa minuutissa. Vauva, joka on sijoitettu istukkaa korkeammalle (äidin vatsan päälle tai rinnalle), saa veren istukasta noin viidessä minuutissa.

Myytti #6: Vauva saa liikaa verta

Synnytyksen jälkeen vauvan verenkierto, jolla hän on selvinnyt yhdeksän kuukauden ajan, jatkuu samalla kun hän kehittää hengitysjärjestelmäänsä. Veren virtaaminen istukasta vauvaan ja taas takaisin istukkaan ei lopu välittömästi syntymän jälkeen, joten ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että vauva saisi liikaa verta.

Noin 0,4%-4% vastasyntyneistä sairastaa polysytemiaa, eli veressä on liikaa punasoluja. Polysytemian on väitetty johtuvan juuri napanuoran myöhäisemmästä sulkemisesta, mutta näyttää siltä, että se johtuu istukan huonosta toimivuudesta (kun istukka ei ole toiminut raskausaikana kunnolla).

Polysytemiasta kärsivillä vastasyntyneillä saattaa olla punertava tai ruskottava iho, he ovat velttoja ja ruokahaluttomia. Yleensä varsinaista hoitoa ei tarvita, varmistetaan vain, että vauva saa tarpeeksi nesteitä.

Noin 50 prosentilla polysytemiasta kärsivistä vauvoista verestä saattaa tulla liian paksua. Tämä hidastaa veren virtausta verisuonissa ja haittaa hapen kuljetusta. Lievimmissä tapauksissa tämä ei vaadi toimenpiteitä. Vakavimmissa tapauksissa saatetaan tarvita suonensisäisiä lääkkeitä tai joudutaan poistamaan osa vauvan verestä ja korvaamaan se nesteellä (osittainen verensiirto).

Napanuoran myöhäisempi sulkeminen kasvattaa suosiotaan vanhempien keskuudessa, koska välittömästi leikkaamisella ei ole havaittu olevan mitään hyötyä vauvalle tai äidille. Synnytyksen jälkeen tosin on helppo unohtaa kaikki mitä tapahtuu napanuoran ja istukan suhteen kun keskittyy vain vastasyntyneeseen vauvaansa. Kannattaa siis kertoa kätilölle etukäteen toiveistaan napanuoran katkaisemiseen liittyen.

Myytti #7: Napanuoran myöhäisempi sulkeminen ja napanuoran säilöminen ovat sama asia

Jotkut vanhemmat ovat kiinnostuneita säilömään vauvansa napanuoran, koska uskovat sen ehkä pelastavan lapsensa mahdollisilta taudeilta tulevaisuudessa. Saadakseen kaiken hyödyn, he haluavat sekä napanuoran myöhäisemmän sulkemisen että sen säilömisen. Napanuoran säilömisen hoitavat tahot jopa vakuuttavat vanhemmille, että näin voidaan tehdä.

Kuitenkin säilömistä tarjoavat tahot haluavat, että napanuora suljetaan minuutin kuluttua syntymästä. Tutkimuksien mukaan tulisi odottaa 2-3 minuuttia, jotta napanuorasta saataisiin kaikki hyöty.

Miksi riistää vauvalta kaikki ne tärkeät kantasolut, joita hän syntymässään saa – ehkäpä hän tarvitsee niitä juuri nuorena? Napanuoran myöhäisempi sulkeminen alkaa nyt vakiintua Isossa-Britanniassa hoitotoimenpiteeksi, kun sitä on kymmenen vuoden ajan yritetty sellaiseksi saada. Jos se siis on tarpeeksi tärkeää brittiläisille vauvoille, se on tärkeää myös kaikille maailman vauvoille.

Hillitön lista asioista, joiden takia naiset ovat itkeneet raskauden aikana

Viime aikoina Internetissä on kiertänyt aviomiehen kokoama hulvaton lista asioista, jotka saivat hänen vaimonsa itkemään raskaana ollessa. Vaimo oli esimerkiksi alkanut itkeä yhtäkkiä kun hänen miehensä otti häntä kädestä kiinni tai kun vaimo oli tajunnut, että joutsenetkin voivat olla homoseksuaaleja.

Olemme koonneet yhteen listan niistä oudoista asioista, jotka ovat saaneet naiset itkemään raskauden aikana.

raskausajan-itkuja

Muun muassa nämä asiat ovat saaneet kyynelkanavat aukeamaan:

* ”Kun paikallinen jääkiekkojoukkue teki maalin. Odotin kaksosia ja itkin silmät päästäni. Enkä edes seuraa jääkiekkoa.”

* ”Koska en kyennyt syömään parsakaaliani.”

* ”Koska banaani, jota pyysin, maistui liikaa… banaanilta.”

* ”Kun näin kiltin vanhan miehen pyörätuolissa syömässä jäätelöä.”

* ”Koska mieheni toi minulle suklaadonitsin eikä mansikka sellaista.”

* ”Kun pieni poika putosi pyöränsä selästä.”

* ”Koska keksini paloivat uunissa.”

* ”Koska tein miehelleni kinkku-juusto-voileivän ja tiputin voiveitsen.”

* ”Kun vanhempi rouva päästi minut edelleen kassajonossa, koska minulla oli vain muutama ostos.”

* ”Kun näin mainoksen, jossa isä antaa tyttärelleen talon.”

* ”Koska en voinut mennä nukkumaan.”

* ”Kun olin nälkäinen enkä osannut valita mitä söisin.”

* ”Koska limsa-automaatti ei toiminut McDonaldsilla.”

* ”Kun pölynimuri kaatui.”

* ”Kun McDonaldsilta ei saanutkaan enää suosikkijäätelöäni.”

* ”Kun siivosin käsilaukustani vanhoja kuitteja.”

* ”Kun television tietokilpailussa vanha pariskunta voitti rahasumman.”

itku
Mikä on saanut sinut itkemään raskautesi aikana?